
1969 Muutto Suolahteen
Tuotehistoria
Katso myös
Ohjaamolliset traktorit vaativat korkeammat kokoonpanotilat kuin Tourulan tehtaalla oli tarjota. Uutta traktoritehdasta suunniteltiin Jyväskylän lähistölle, mutta toinen vaihtoehto avautui 45 km:n päässä Suolahdessa. Kokoonpanotehdas vihittiin syyskuussa 1969.
Vuonna 1969 Valmet esitteli turboahdetun nelivetoisen mallin 1100, 115 hv. Ergonomiaa hiottiin eteenpäin ja vuonna 1971 esiteltiin malli Valmet 502, jossa oli maailman hiljaisin ohjaamo. Ergonomiasarja täydentyi nelisylinterisillä malleilla 702 ja 1102 sekä kuusipyöräisellä kuusisylinterisellä traktorilla 1502. Valmet siirtyi Suomen markkinajohtajaksi vuonna 1973. Valmet oli ottanut muutaman vuoden etumatkan pääkilpailijoihinsa nähden nimenomaan ergonomiassa.
Valtra-työkonelinja syntyi vuonna 1970, kun hyväksytyille ja Valmet-traktoreihin sovitetuille urakointikoneille haettiin yhteistä nimeä. Valmet Oy oli rekisteröinyt sanan Valtra jo vuonna 1963 ja nimi tuli traktorien käyttöön. Valtra-linjaan kuului mm. kaivureita, etukuormaimia, puutavarakuormaimia sekä erikoiskoneita kuten maastokelpoisia trukkeja. Toimintaperiaatteena oli, että lopputuotteet valmisti Valmetin hyväksymä konepaja Valmet-traktorin alustalle.
Valmetin johto saatiin vakuuttumaan kunnollisen tutkimus- ja kehityslaboratorion tarpeesta ja niinpä vuoden 1978 keväällä muurattiin traktorilaboratorion peruskivi. Samalla pantiin hankintaan voimansiirtojarruja, etämittauslaitteita, melun ja tärinän mittauskojeita. Iskukyinen laboratorio olikin tarpeeseen, kun neuvottelut Volvo BM:n kanssa yhteistyöstä alkoivat.
Vienti Ruotsiin oli aloitettu jo 60-luvulla, mutta myyntiä kehitettiin tarmokkaasti Norjaan ja Tanskaan. Tehdasprojekteja tarjottiin aktiivisesti eri puolille maailmaa mm. Irakiin ja Tansaniaan.