
1982 Volvo BM Valmet 05-sarja
Uusi traktorisarja kehitettiin puhtaalta paperilta. Uutuudet erottuivat helposti muista traktoreista. Omaperäinen, moderni ulkonäkö ja tilava ohjaamo puhuttelivat asiakkaita. Väri oli punainen, runkoväri musta ja vanteet valkoiset.
Traktorit oli tehty alun perin nelivetoisiksi. Hyvä vetokyky saatiin aikaan nostamatta traktorin painoa, jakamalla painoa rohkeammin keulalle. Moottori sijoitettiin vetävän etuakselin päälle, jolloin kytkimen ja vaihteiston väliin tuli luonteva tila suurelle, 180 litran polttoainesäiliölle, joka samalla sekä toimi runko-osana että suojasi nelivedon kardaaniakselia.
Vaihteisto oli täysin synkronoitu ryhmä- ja peruutusvaihteita myöten, ja planeettarakenteinen pikavaihde Trac-Trol toimitettiin joko alentavana tai ylivaihdeversiona. Pikavaihteen hallinta tapahtui matalapainehydrauliikalla, jota käytettiin myös uudentyyppisen tasauspyörästön turvalukon ja voimanoton monilevykytkimen hallintaan. Taka-akselit saivat vahvat planeettavälitykset ja märät monilevyjarrut.
Hydrauliikan nostovoima, 4 tonnia, muodostui päänvaivaksi monelle kilpailijalle, joiden nostovoimat olivat keskimäärin puolitoista tonnia alemmissa lukemissa. Kahden ulkopuolisen työsylinterin käyttö ja onnistunut takapään arkkitehtuuri salli rakentaa ohjaamon lattian tasaiseksi taakse asti. Tästä seurasi erittäin suuri etu: kuljettaja pystyi kääntymään 180 astetta istuimen kanssa ja käyttämään rasittumatta taakse asennettuja työkoneita, kuten puutavarakuormainta.
Kaikkiaan perusmalleja oli neljä, ja ne olivat kaikki turboahdettuja. Moottorien käyttöominaisuudet parantuivat entisestään. Maksimiteho saavutettiin entistä alemmalla kierrosluvulla, ja vääntömomentin nousu eli moottorin sitkeys kasvoi olennaisesti. Esimerkiksi malli 505 muodostui sitkeyden perikuvaksi maineikkaan Volvo T 350:n tapaan.
Tullessaan markkinoille 05-sarja edusti traktoritekniikan ehdotonta huippua.
Volvo BM Valmet 05-sarja tekniset tiedot
Malli |
Moottori |
Tilavuus/syl. |
Teho |
Vaihteita |
Paino, kg |
505 |
TD33D |
3.3 l / 3T |
65 hv DIN |
16+8R |
3800 |
605 |
TD33D |
3.3 l / 3T |
72 hv DIN |
16+8R |
3900 |
705 |
TD44D |
4.4 l / 4T |
82 hv DIN |
16+8R |
4000 |
805 |
TD44D |
4.4 l / 4T |
95 hv DIN |
16+8R |
4100 |