2017 VALTRA series 4 tractors

2017 Nelossarja tehtiin puhtaalta pöydältä

Neljännen sukupolven A-, N-, T- ja S -sarjat esiteltiin 2014–2017 ja ne erottuivat heti kilpailijoista. Etenkin A-, N- ja T -sarjan traktorit oli suunniteltu aivan puhtaalta pöydältä. Vanhaa olivat vain ratti ja suunnanvaihtovipu, jotka olivatkin jo valmiiksi erinomaisia.

N- ja T -sarja ovat rakenteeltaan samankaltaisia. Osassa malleista on sama voimansiirto tai moottori ja esimerkiksi 174-mallin voi valita joko nelisylinterisenä N-sarjalaisena tai kuusisylinterisenä T-sarjalaisena. Nelossarjan mallit korvasivat kolmossarjan, joka oli esimerkiksi ohjaamon rungoltaan jo vuosikymmenten ikäinen. Vielä kipeämmin päivitystä kaipasi vanha A-sarja, joka sai korvaajakseen AGCO-yhteistyönä kehitetyn A4-sarjan. A4-sarja sai myös volyymietua siitä, että sitä alettiin valmistaa sekä Valtran Brasilian että Suolahden tehtailla. S-sarjalla muutos kolmannesta sukupolvesta neljänteen oli pienempi kuin muilla mallisarjoilla.

Neljännen sukupolven traktorit nousivat heti suureen suosioon. Jälleenmyyjät tilasivat sekä N- että T -sarjan traktoreita yli tuhat kappaletta jo esittelytilaisuudessa. Lehdistö ja muut asiantuntijat palkitsivat uudet traktorit lukuisilla palkinnoilla. Etenkin SmartTouch-kyynärnoja keräsi kehuja sekä asiakkailta, lehdistöltä että palkintoraadeilta.

Tutustu tarkemmin mallistoihin:
Valtra A-sarja
Valtra N-sarja
Valtra T-sarja
Valtra S-sarja