
1963 Mikä ihmeen FAP-Valmet?
Kun Valmet oli onnistunut perustamaan Valmet do Brasilin 1960-luvun alussa, samanlaisia hankkeita pantiin vireille muuallakin. Epäonnistunut yritys Meksikossa poiki mahdollisuuden Portugalissa. Helmikuussa v. 1963 allekirjoitettiin sopimus Valmet Oy:n ja portugalilaisen Fabrica de Automóveis Portugueses S.A:n (FAP) kanssa.
Sopimuksessa Valmet sitoutui antamaan teknistä apua traktoritehtaan perustamiseen ja toimittamaan alkuvaiheessa komponentteja tehtaalle. Hankkeen vetäjä oli filosofian tohtori Gaspar Fernandes Reguengo de Queiroz. Portugalissa ryhdyttiin rakentamaan tehdasta Aveiron kaupunkiin lähelle suurempaa Porton kaupunkia maan pohjoisosassa.
Vienti Espanjaan oli alkanut jo vuonna 1957 ja kokonaisuudessaan sinne myytiin tässä vaiheessa 220 traktoria. Vienti loppui kuitenkin vuonna 1962, joten Portugalin hanke oli tervetullut. Tehtaan tuotteeksi oli sovittu Valmet 361 D. Suomesta lähettiin asiantuntijoita, Lars Norrmén konsultoimaan tuotantoa ja Matti Vainio auttamaan kaupallisissa asioissa. Traktorin soveltamista paikallisiin oloihin ja työtapoihin hoiti Valmetin legendaarinen koeajaja ja asentaja Matti Vehniäinen.
Vuonna 1963 vietiin soveltuvuuskokeisiin viisi traktoria, mutta seuraavana vuonna koneita vietiin jo 147 kappaletta. Tehdasrakennus oli keskeneräinen ja sen takia portugalilaisten komponenttien osuus oli minimaalinen. Vuonna 1965 Valmeteja vietiin 451 kappaletta. Markkinointia varten oli perustettu erillinen yhtiö Autofina S.A, mutta se ei pystynyt rakentamaan iskukykyistä myyntiverkostoa.
Valmetin apulaispääjohtajan Nils Björklundin mukaan sopimuskumppani tohtori Queiroz oli idealisti, joka ei hallinnut kunnolla talousasioita, rahoituspohja rapautui, kun toivottuja valtion tukia tehdashankkeelle ei tullutkaan.
Vielä vuonna 1966 Portugaliin toimitettiin 131 Valmetia, mutta FAP:n maksuvaikeudet lisääntyivät ja vuonna 1968 Valmet lopetti toimitukset, lisenssivalmistus loppui keväällä 1969.
Kokonaisuudessaan 1960-luvulla Portugaliin toimitettiin ja siellä osittain koottiin yhteensä 734 FAP-Valmet 361 D -traktoria. Traktorit sinänsä pärjäsivät hyvin; tapasin työmatkallani vuonna 1993 tyytyväisen FAP-Valmetin omistajan.
Hankkeessa Valmet kärsi vain pieniä luottotappioita, mutta tohtori Queiroz joutui lopettamaan tehtailunsa. Valmet Oy perusti tehtaan Portugaliin jälleen 1990-luvun alussa, mutta se on toinen juttu.

FAP 361 D portugalilaisten isäntien ihmeteltävänä. Tekniset tiedot olivat suunnilleen samat kuin suomalaismallissa, mutta kovan maanlaadun takia jouduttiin käyttämään pyöräpainoja sekä edessä että takana. Valmet 361 D:n kolmisylinterisen moottorin teho oli 46 hv, nopeuksia oli kuusi eteenpäin ja kaksi taakse.