Yrityshistoria

Katso myös
2021 Uusi logistiikkakeskus mahdollisti kasvun
Traktorinvalmistuksessa tarvittavien osien määrä kasvoi uusien mallisarjojen ja traktoreiden uusien ominaisuuksien myötä.
2018 Nelossarjan Valtrat palkintosateessa
Valtran neljännen sukupolven traktorit keräsivät heti lanseerauksen jälkeen uskomattoman määrän kansainvälisiä palkintoja. Monet palkinnoista olivat muotoilupalkintoja, mutta vielä useammat liittyivät traktoreiden ominaisuuksiin ja käytettävyyteen. Esimerkiksi Tractor of the Year -palkintoraati koostuu eurooppalaisista traktorialan journalisteista, jotka koeajavat kaikki ehdokkaat oikeissa töissä.
2018 AGCO Power -moottoritehdas: 75 vuotta ja miljoonas moottori
Moottorinvalmistaja AGCO Power vietti 75-vuotisjuhliaan keväällä 2018. Samalla valmistui miljoonas moottori. Miljoonasta moottorista 700 000 on valmistettu Linnavuoren tehtaalla. AGCO Powerin historia kytkeytyy vahvasti Valtraan, onhan yhtiön nimikin ollut mm. Valmet Diesel ja Sisu Diesel.
2013 Reman-paja ja Unlimited-studio
2010-luvun alussa Valtran Suolahden tehtaalla aloitettiin vaiheittain kaksi uutta toimintoa, jotka pian osoittautuivat menestyksiksi: vaihteistoja tehdaskunnostava Reman-paja ja traktoreita erikoisvarusteleva Unlimited-studio.
2011 Valtra täytti 60 vuotta
Valtra järjesti 23. tammikuuta 2011 Jyväskylän Paviljongissa, vain kilometrin päässä alkuperäiseltä Tourulan tehtaalta, juhlaseminaarin, jossa asiantuntijoiden johdolla pohdittiin maatalouden tulevaisuutta.
2010 Valtrasta tulee full-liner Brasiliassa
AGCO:oon liittymisen myötä Valtra kasvoi Brasiliassa fulllineriksi, eli valikoimaan tulivat traktoreiden lisäksi mm. leikkuupuimurit, etukuormaimet, kylvö- ja istutuskoneet, ajoruiskut sekä sokeriruokopuimurit.
2010 Juhlia ja kehittämistä
Vuoden 2010 alussa Valtra do Brasil juhli 50-vuotista taipalettaan; tammikuussa kokoontui 1300 kutsuvierasta Mogi das Cruzesiin. Sosiaalisten tapahtumien rinnalla kutsuvieraita kiinnostivat historiallisten mallien näyttely sekä Valtra-brändin uusimmat huippusaavutukset kuten Versu ja Direct.
2005 Rakennushankkeita
Atriumin halli, jossa oli säilytetty asiakkaiden koeajoon tarkoitettuja traktoreita, muutettiin ruokalaksi ja konttoritiloiksi vuoden 2005 lopulla. Koeajotraktorien säilytykseen rakennettiin erillinen puurakenteinen halli koeajoradan varteen kodan vierelle. Uusi ruokala otettiin käyttöön vuonna 2006.
2004 AGCO ostaa Valtran
Valtrassa nähtiin myönteisenä, että ensimmäistä kertaa koko traktoritoiminnan historiassa omistajana on yhtiö, joka toimii täsmälleen samalla alalla ja ymmärtää liiketoiminnat ja tarpeet.
2003 Lisenssisopimus Hema Endüstrin kanssa
Hema Endüstri AS oli hakenut yhteistyökumppania ja todennut Valtran lupaavaksi siitä syystä, että se oli pärjännyt mm. Brasiliassa ja ymmärsi eri kulttuureja. Neuvotteluja käytiin vuosina 2002-2003. Syyskuussa 2003 lupa yhteistyösopimuksen allekirjoittamiseen saatiin tulevalta Valtran omistajalta AGCOlta.
2002 Kone Oy ostaa Partekin
Partek on vakuuttanut, että se pitää hyvää huolta Valtra-traktoreistaan. Konsernin arvo oli kuitenkin pienempi kuin sen osien arvo ja Kone Oy sopi Suomen valtion edustajien kanssa ostavansa valtion 30 % osuuden Partekista.
1997 Partek ostaa Sisun
Sisu-konsernin tie pörssiin olisi ollut pitkä. Pörssiin meno ratkesi mutkattomasti, kun konepajatoimintaa havitteleva pörssiyhtiö Partek päätti ostaa koko Sisu-konsernin tammikuussa 1997.
1994 Sisu omistajaksi
Suomen valtion tarkoituksena oli koota Sisu-konsernin ympärille kumipyörin liikkuvien ajoneuvojen ja työkoneiden keskittymä, joka olisi kehitetty pörssikelpoiseksi. Sisu-Konsernin suurimman yksikön muodostivat Valmet-traktorit.
1991 Rakennemuutokseen
Vuodet 1991 ja 1992 olivat koko maailman traktoriteollisuudessa synkkiä. Traktorien myynti romahti. Kaikki maailman traktorinvalmistajat olivat vaikeuksissa. Valmet Oy teki rakennemuutoksia yhdistämällä Brasilian traktoritoiminnat sekä Nokialla sijaitsevan dieselmoottoritehtaan Euroopan traktoritoimintoihin, joita johdettiin Suolahdesta.
1982 Volvo BM:n ja Valmetin yhteistyö alkoi salassa
”Olin 1970-luvulla tuotekehitysjohtaja Volvo BM:llä ja suunnittelemassa yhteispohjoismaista traktoria. Työ alkoi vuonna 1978 täysin salassa. Tein monta matkaa Suomeen Valmetin tuotekehitykseen ja virallisesti matkustin silloin ”jonnekin muualle”.
1980 Tansanian Valmetit – päämallina 604
Tansanian malliksi valittiin Valmet 604, joka oli rakenteeltaan yksinkertainen ja luotettava traktori. Ensimmäiset parisataa traktoria valmistuivat vuonna 1983, seuraavana vuonna tehtiin 414 kappaletta ja vuonna 1985 saavutettiin tuotantoennätys 729 kappaletta.
1979 Valmet ostaa Volvon traktorit
Volvo BM oli tehnyt strategisen päätöksen luopua traktoreitten ja maatalouskoneitten valmistuksesta. Sopiva ratkaisu löytyi neuvotteluissa Valmetin kanssa.
1969 Muutto Suolahteen
Ohjaamolliset traktorit vaativat korkeammat kokoonpanotilat kuin Tourulan tehtaalla oli tarjota. Uutta traktoritehdasta suunniteltiin Jyväskylän lähistölle, mutta toinen vaihtoehto avautui 45 km:n päässä Suolahdessa. Kokoonpanotehdas vihittiin syyskuussa 1969.
1963 Mikä ihmeen FAP-Valmet?
Kun Valmet oli onnistunut perustamaan Valmet do Brasilin 1960-luvun alussa, samanlaisia hankkeita pantiin vireille muuallakin. Epäonnistunut yritys Meksikossa poiki mahdollisuuden Portugalissa. Helmikuussa v. 1963 allekirjoitettiin sopimus Valmet Oy:n ja portugalilaisen Fabrica de Automóveis Portugueses S.A:n (FAP) kanssa.
1960 Valmet aloittaa Brasiliassa
Vienti Brasiliaan alkoi lupaavasti, mutta samoihin aikoihin Brasilian hallitus päätti aloittaa maassa oman traktoriteollisuuden järjestämällä tarjouskilpailun, joka oli avoin kaikille traktorinvalmistajille. Valmetin esittämä suunnitelma arvioitiin parhaaksi omassa kokoluokassaan.
1951 Valmet-traktorituotannon aloitus
50-luvulla alkoi kausi, jolloin asetuotannon työstökoneista muovattiin sarjatuotantoon sopivia monikaraisia työstöyksiköitä välttäen suuria investointeja. Ensimmäiset Valmetit koottiin Tourulan tehtaalla vuonna 1951.
1950 Volvo ostaa BM:n
Ostamalla Bolinder-Munktellin vuonna 1950 Volvo saattoi siirtää traktorituotantonsa Eskilstunaan ja käyttää vapautuneet tilat autotuotannon laajentamiseen.
1932 Bolinder-Munktell
Handelsbanken järjesti Munktellin yrityksen ja J & C G Bolinderin konepajan yhteen vuonna 1932. Näin syntyi AB Bolinder-Munktell, jota on kutsuttu BM:ksi. Yhdistymisellä oli suuri merkitys. Bolinderin vientiosuus oli puolet liikevaihdosta ja asiakkaina olivat mm. Ranska, Englanti ja Neuvostoliitto.
1927 AB Volvo perustetaan
Yhtiö AB Volvo perustettiin vuonna 1927 SKF:n myötävaikutuksella. SKF oli vuonna 1915 rekisteröinyt nimen ”Volvo” laakereille. Volvo on latinaa ja merkitsee ”minä pyörin”. Nimi ei kuitenkaan ollut ottanut vauhtia laakereissa, joten se tuli uuden autoyhtiön käyttöön. Ensimmäisenä toimintavuotena valmistui 297 autoa.
1844 Bolinderin kuuluisat moottorit
Veljekset Jean ja Carl Gerhard Bolinder varasivat teollisuustontin Kungsholmenista Tukholmasta vuonna 1844 ja perustivat konepajan ja valimon. Sen nimeksi tuli J & C G Bolinder. Jean oli ollut samankaltaisessa teknisessä opissa Ruotsin Järnkontorilla kuin Johan Teofron Munktell.
1832 Munktell Eskilstunassa
Munktell houkuteltiin perustamaan konepaja Eskilstunaan. ”Eskilstuna Mekaniska Werkstad” aloitti toimintansa vuonna 1832 ja tästä vuodesta lasketaan Valtran ja Volvo Constructionin teollisen historian alkavan.