Volvon synty

1927 1950 1

Vuonna 1915 SKF-kuulalaakeritehdas rekisteröi tavaramerkin ”Volvo”. Nimen käyttöalueeksi määriteltiin vierintälaakerit, koneet, vaihteistot automobiilit ja kaikentyyppiset kuljetusvälineet. SKF käytti nimeä kotvan aikaa, mutta 1920-luvun alussa palasi takaisin laakerinsa alkuperäiseen nimeen SKF.

Ehkä tärkeämpää oli se, että heinäkuun 25. päivänä 1924, Jaakon eli Jakobin päivänä tapasivat autoyhtiön perustajat toisensa, Gustaf Larson ja Assar Gabrielsson. Paikka oli tukholmalainen ravintola Sturehof ja miehet nauttivat pohjoismaisen rapuillallisen. Miehet päättivät ryhtyä valmistamaan ”ruotsalaista autoa”.

AB Volvo laskee kuitenkin syntymähetkekseen 14.4.1927, jolloin ensimmäinen sarjavalmisteinen Volvo-auto valmistui. Sen lempinimi oli muuten Jakob ilmeisesti rapuillallisen muistoksi. SKF oli hankkeen takana ja oli antanut rekisteröimänsä nimen uuden autofirman käyttöön. Tuotenimi on tänään maailman vahvimpia brändejä. Volvolla on monta eri ulottuvuutta. Itse nimi on latinaa ja preesensin ensimmäinen sijamuoto ”minä pyörin”.

Koska alkuperä oli Ruotsissa, haluttiin korostaa ruotsalaista terästä. Terästä symboloi raudan ja alun perin roomalaisen sodan jumalan Marsin nuolimerkki. Koska tämä piti saada pysymään hyvin jäähdyttimen edessä, nuolimerkki pantiin diagonaaliin, joka ryhdisti jäähdytintä. Volvo otti tämän diagonaalin uudelleen käyttöön 1970-luvulla ja tänään vinoviiva auton keulassa on ehkä maailman helpoimmin tunnistettava automerkin symboli.

Volvon merkitys osana Valtran juuria on suuriarvoinen. Volvon kautta traktoritoimintaan on tullut runsaasti laatu- ja turvallisuusfilosofiaa.