Bolinderin moottorit

Bolinderin moottorit

Moottorista kerrottiin legendanomaisia tarinoita. Tässä eräs niistä:

Lilleläisen kauppiaan poika oli saanut isältään lainaksi purjeveneen, jolla lähti kahden kaverinsa kanssa huvipurjehdukselle Englannin Kanaaliin. Kotimatkalla he havaitsivat ajelehtivia puutynnyreitä ja totesivat niiden sisältävän portviiniä. Ne pelastettiin kyytiin, mutta kun viimeinen tynnyri ei millään mahtunut mukaan, eräs nuorukaisista sai idean. Tyhjennetään apumoottorin raakaöljytankki, sillä onhan portviini öljyä arvokkaampaa. Sanottu ja tehty.

Lähdettiin seilaamaan kohti satamaa, mutta sitten tapahtui niin kuin odottaa sopii, tuuli tyyntyi ja pimeys alkoi laskeutua. Ilmeisesti nuoret miehet olivat tutkineet sen verran pelastamaansa materiaalia, että syntyi seuraava idea: yritetäänpä ajaa portviinillä. Bolinder-moottori käynnistettiin ja kurssi otettiin kohti satamaa. Poikien suureksi hämmästykseksi kone jyskytti luotettavan tasaisesti. Riemulla ei ollut rajoja, kun tämäkin keksintö toimi.

Maissa ihmetyksen aiheena oli poikien pelastuminen ja viinilöytö, mutta suurimman palstatilan lehdissä sai Bolinderin ihmeellinen moottori, joka käy vaikka portviinillä! Jälkeenpäin huoltomies havaitsi, että pitkissä polttoaineputkissa oli ollut jäljellä niin paljon raakaöljyä, ettei portviini ehtinyt sylintereihin saakka, mutta se olikin toinen juttu.