2011 biogas

2011 Valtra valmistaa biokaasutraktoreita piensarjana

Valtra esitteli biokaasulla kulkevan T133 -traktorin vuonna 2011. Parin vuoden päästä mallisto laajeni N-sarjaan ja aloitettin biokaasutraktorien piensarjatuotanto.

Biokaasu on luonteva polttoaine traktorille, sillä sitä voidaan tuottaa maatilalla esimerkiksi kasveista tai lannasta. Valtran biokaasutraktorit toimivat ns. Dual Fuel -periaatteella, eli traktorilla voi tarvittaessa ajaa myös pelkällä dieselillä. Kaasullakin ajettaessa sylinteriin ruiskutetaan hieman dieseliä, joka sytyttää kaasun puristustahdin aikana. Kaasun käyttäminen polttoaineena ei vaikuta traktorin tehoon, kylmäominaisuuksiin, työkoneisiin tai koneella työskentelyyn.

Valtralla ja Valmetilla on pitkä perinne vaihtoehtoisten polttoaineiden tutkimisessa sekä Suomessa että Brasiliassa. Brasiliassa polttoaineena on käytetty mm. alkoholia ja Suomessa puupilkkeitä häkäpöntön avulla. Biodieselin ja biokaasun yhdistelmällä ajettaessa traktori kulkee täysin uusiutuvalla polttoaineella.

Lue lisää:

Biokaasutraktorin uusi sukupolvi

Kaasun käyttäminen polttoaineena ei vaikuta traktorin tehoon, kylmäominaisuuksiin, työkoneisiin tai koneella työskentelyyn

Kaasun käyttäminen polttoaineena ei vaikuta traktorin tehoon, kylmäominaisuuksiin, työkoneisiin tai koneella työskentelyyn.

Valtran biokaasutraktorit toimivat ns. Dual Fuel -periaatteella, eli traktorilla voi tarvittaessa ajaa myös pelkällä dieselillä

Valtran biokaasutraktorit toimivat ns. Dual Fuel -periaatteella, eli traktorilla voi tarvittaessa ajaa myös pelkällä dieselillä.