Volvo BM Valmet 2005

1985 Volvo BM Valmet/Valmet 2005 ja 2105 - Viimeiset Volvo BM -mohikaanit

Volvo BM oli ilmoittanut 80-luvun alussa, että se lopettaa suurten kuusisylinteristen malliensa BM 2650/2654 valmistuksen. Samaan aikaan Valmet oli suunnitellut, että isot traktorit tehdään Valmet do Brasilin ison traktorin 138-4:n 12+4R -voimansiirron pohjalta. Valmetin osuustoiminnalliset myyntiorganisaatiot kuitenkin arvostelivat hanketta siitä, että ehdotetusta isosta traktorista puuttuivat pikavaihde ja planeettavälitykset taka-akselilla. Näiden konstruointiin ei ollut irrotettavissa resursseja, joten iso traktori oli löydettävä toiselta valmistajalta.

Neuvotteluja käytiin mm. IH:n, Fordin ja Allis-Chalmersin kanssa heikoin tuloksin. Koska ratkaisua ei löytynyt ulkopuolelta, Valmet kääntyi Volvo BM:n puoleen. Konstruktion pohjana tuli olla modernisoitu versio mallista Volvo BM 2654. Rakenteen päivitys tehtiin Valmetin ja Volvo BM:n yhteisyrityksen Scantracin tuotekehitysosastolla Eskilstunassa.

Volvo BM Valmet -mallit 2005 ja 2105 esiteltiin helmikuussa 1985. Traktorimalleja sai ainoastaan nelivetoisina ja etuakseli oli ZF:n valmistamaa APL-sarjaa, mistä syystä kääntösäde supistui 5,4 metriin. Mallin 2005 moottorina oli 5,5 litran Volvo TD 60 B, 140 hv DIN. Suuremman mallin TD 60 K -moottori oli varustettu välijäähdyttimellä ja teho nousi lukemaan 163 hv DIN. Hydrauliikkaa parannettiin lisäämällä nostokyky 5 tonniin tai valinnaisesti 6,5 tonniin.

Uusien tuotteiden vastaanotto oli varsin myönteinen, olihan traktoreissa pikavaihteella varustettuna 14 nopeutta eteen ja neljä taakse. Tosin perusvaihteiston 8+2R suurin vaihde oli lukittu pois käytöstä, koska se olisi ylittänyt silloisen suurimman sallitun nopeuden 30 km/h Ruotsissa. Ohjaamo tuli sellaisenaan aikaisemmasta mallisarjasta; se ei ollut siro, mutta tilava ja käytännöllinen. Mallia 2005-4 tehtiin 455 kpl ja 2105 545 kappaletta ja niillä tyydytettiin tärkeimpiä markkinoita aina 1980-luvun loppuun asti.

Volvo BM Valmet 2005

Helmikuussa 1985 esiteltiin isot Volvo BM Valmetit 2005 (140 hv DIN) ja 2105 (163 hv DIN). Jälkimmäinen oli ensimmäisiä välijäähdyttimellä varustettuja traktoreita Euroopassa. Perusrakenne oli Volvo BM -mallista 2654, mutta etuakselin vaihto ZF:n valmistamaan antoi traktorille uutta ketteryyttä.

Volvo BM Valmet 2105

ZF-etuakselin ansiosta mallit 2005/2105 olivat ketteriä. Nostolaitteen nostokyky oli suuri sen aikaiselle traktorille, 5000 tai 6500 kg. Traktorin omapaino oli 6230 kg.